Kategoria(t): Raskaus

Syyllisyyden tunteet raskaana

Syyllisyyden tunne on hirveä. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja saa mielen masentuneeksi: voinko tehdä mitään toisin, jos teen jo parhaani? Vastaus tähän on: Et.

Syyllisyyden tunne ei ole väärin. Mikään tuntemasi tunne ei ole väärin. Se kertoo siitä, että sinä oikeasti tunnet etkä ole tunteeton. Syyllisyyden tunteen voi saada aikaan ihan mikä tahansa asia. Minulle se asia on diabetes. Siihen vielä hyvänä mausteena raskaushimot, heittelevät verensokerit ja pelko syntymättömän lapsen puolesta.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: suojelu. Tuo kaikki on suojelua. Sinä suojelet kuin leijonaemo sinulle kaikkein rakkainta. Se kertoo myös vastuullisuudesta ja siitä, että tahdot panostaa johonkin asiaan täysillä. Muista aina, ettet ole yksin. Vain yrittämällä parhaasi voit onnistua.

Minulla esimerkiksi on syyllisyyden tunteita, kun hoitohenkilökunta enkä minä tiedä, mikä diabetestyyppi minulla on. Diabetes ja raskaus yhdistettynä on jatkuvaa seuraamista verensokeritasapainossa ja insuliinimäärissä. Tämä kaikki on ollut minulle hyvin stressaavaa ja uuteen totuttelua, sillä aiemmat lääkeannokseni ovat olleet pienempiä kuin vauvoilla.

Kannanko minä oikeasti syyllisyyttä asiasta, jonka eteen teen parhaani, mutta en voi mitään? Nyt Mira rauhoitu ja kuuntele jo itseäsi. Onnistut kyllä.

Minun paheeni tässä raskaudessa on se, etten pidä riittäviä taukoja syömisten välillä. Olen kuitenkin helvetin onnellinen siitä, että olen lopettanut röökin vetämisen aivan raskauden alusta saakka ! Sitä jotenkin suojelee kuin leijonaemo poikastaan ja haluaa tottakai tehdä parhaansa tämän sairauden kanssa, mutta stressaamalla ja liikaa ”hifistelemällä” saan vaan lisää harmia aikaiseksi – tässä tapauksessa korkeita arvoja.

Se, mitä tahdon tällä postauksella sanoa, on seuraavanlainen. Kun yrität parhaasi, et voi muutakaan. Luota itseesi, yritä luottaa hoitohenkilökuntaan, luota raskauteen ja ennenkaikkea NAUTI RASKAUDESTA. Sä oot paras äiti ❤️

Kategoria(t): Yleinen

TAKAISIN KOTIIN

Ajattelin, että nyt olisi sopiva hetki kirjoittaa tästä aiheesta muuton lähestyessä. Olen kotoisin Kajaanista ja muutin mieheni ja kahden koiran kanssa vuosi takaperin Ouluun. Päätös oli selvä miltei samontein: molemmat halusivat asua joko Oulussa tai Kuopiossa, Oulu tuntui kuitenkin sillä hetkellä loistavalta ajatukselta. Kävin Medianomin pääsykokeissa, mutten päässyt läpi. Se harmittaa, mutta päätimme silti muuttaa asumaan Ouluun. Tuntui hyvältä ottaa etäisyyttä ahdistavaan pieneen kaupunkiin – ja se teki kieltämättä hyvää.

Oulussa asuessa opin, ettei omia negatiivisia tunteita kannata paeta – täytyy taistella. Oli helpompaa pakata kamppeet ja vaihtaa kokonaan maisemaa, kuin jäädä rypemään samaan ahdistavaan mielentilaan. Minulla oli lievää masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Tähän kaikkeen vaikuttaa hyvin moni asia: olin henkisesti niin loppu silloiseen työkuvioon, hyväksikäyttämiseen parisuhteessa ja pisteenä ii:n päälle parhaan ystäväni kanssa välien menettäminen. Olen oikeastaan ollut siitä lähtien yksin ja alkanut käsittelemään sitä, mistä vedän omat rajani ja kuinka minua kohdellaan.

Olen erittäin onnellinen siitä, että olen löytänyt sisäisen rauhan. En elä täällä kenellekkään toiselle, vaikka minulla on vierelläni rakastava mies ja syksyllä saamme esikoispojan. Kaikki lähtee omasta onnellisuudesta. Olen kiitollinen näistä vuosista, jotka ovat tehneet minusta sen mitä olen nyt. Minulla on muutama ystävä, tuttu ja ympärillä rakastava perhe ja koirat. Ilman niitä en olisi mitään.

Olen myöntänyt sen jo aikaa sitten itselleni, koti-ikävähän se tuli. Paikkana Kajaani on pieni kylä, joka tulee kuolemaan, mikäli asioille ei tapahdu muutosta. Tarvittaisiin paljon enemmän rakentamista, homeisten rakennusten purkamista, koulutusta ja asukkaita. Jotain, joka saisi ihmisiä liikkeelle. Toivottavasti Kajaani saataisiin nousemaan. Kotihan se korvessa toki on, siitähän ei päsäe mihinkään. Tällainen luonnossa koirien kanssa lymyilevä ei oikeastaan muuta kaipaakkaan kuin mehtää ja omaa rauhaa. 😀 Sitä Kainuussa kyllä on.

En poissulje sitä mahdollisuutta, ettenkö vielä joku päivä asuisi Oulussa tai esimerkiksi Kuopiossa. Oulu on ihana kaupunki varsinkin kesäisin ja tekemistä riittää. Toisaalta suuren kaupungin huonoja puolia on kieltämättä kiireys ja esimerkiksi oma huomioni on kiinnittynyt sairaalahoidon laatuun. Lääkäreistä ja hoitajista ei tule läheskään niin tuttuja kuin pienellä paikkakunnalla. Kaikki elää vähänniinkuin liukuhihnameiningillä – tämä ei tietenkään tarkoita kaikkia. Minun henkilökohtaiset kokemukset ovat nämä.

Paikkakunta kuin paikkakunta – jokaisessa kaupungissa on hyvät että huonot puolensa. Tuntuu kuitenkin hyvältä palata niinsanotusti juurillensa, kun lapsikin syntyy. Aloittaa sieltä, minne jäin. Mitä pakenin, minkä annoin hammasta purren jäädä. Minä selvisin, enkä anna kenenkään enää satuttaa.

Kategoria(t): Yleinen

Irlanninsusikoira

Se pienen tytön haave, joka lopulta toteutui. Minulla oli lapsena koirakirja, josta selasin aina mieleisiä koirarotuja. Muistan vieläkin, kuinka aina osoitin sormella irliksen kohdalla: äiti tollasen mä tahon! Meillä on ollut aina perheessä koiria, mutta susikoiraan äitini ei silloin suostunut. Sanoi, että sitten kun sinulla on oma koti, hommaa vaikka kymmenen koiraa. 😉 Ihastelin yli 10 vuotta irliksiä koirakirjoista, lehdistä ja myöhemmin instagramista.

Kun asuin vielä yksiössä Kajaanissa, olin ollut yhteydessä jo kasvattajaan, mistä Dewi kotiutui meille. Tämä oli hauska sattuma, sillä minä irliskuumeessa en edes sellaista muistanut tapahtuneen ! Oli ollut puhetta siitä, että haluaisin irliksen, mutta onhan se päivänselvää, etten minä yksiöön näin suurta rotua olisi mitenkään voinut ottaa. Muistaakseni minulla oli vuokra-asunnon vaihto suunnitteilla ja halusin jo silloin rivitaloon. Haave kyti mielessäni kokoajan ja silloin minulla oli vain yksi koira, Luna.

Lauma kasvoi toisella koiralla, Hetalla. Heta tuli Lunan seuraksi ja ei mennyt kauaa, kun tutustuin Nikoon ja hetkenaikaa seurustelun jatkuttua muutimme Ouluun yhteiseen asuntoon. Kesä vietettiin kahden koiran kanssa ja jossain kohti minun kuumeeni irlikseen oli taas ilmiliekeissä. Halusin, että haaveeni toteutuisi. Ja mikä parasta, Nikolla on perheessä jo ennestään etelävenäjänpaimenkoira. Yllätyin, kun Nikokin oli rakastunut irlikseen rotuna. Taas mieleeni tuli jostain kumman syystä tämä kyseinen kasvattaja. Kai se oli ollut alitajunnassani ihan kokoajan.

Otimme kasvattajaan yhteyttä, kävimme paikanpäällä, keskustelimme keskustelimme ja keskustelimme. Olin ihan rakkauden huuruissa ja samalla jännittyneenä odottaen tulevaa, mitä elämä tulisi olemaan, kun haaveeni toteutuisi. En ollut koskaan edes nähnyt irlanninsusikoiraa niin läheltä ja nyt menisin kasvattajan luokse käymään, missä koiria on monta !? Voitte vaan kuvitella minun ja Nikon ilmeet, kun puolivuotiaat karvakuonot tulee haistelemaan ja kävelevät tyynen rauhallisesti. Minun piti kahteen otteeseen kysyä kasvattajalta, että kasvaako nämä tästä vielä. 😀 Ja kasvaahan ne.

Rakastuin välittömästi. Jo ensikohtaamisella tiesin, että se tulee olemaan irlis, jonka haluan. Sanonta pitää hyvin paikkaansa:

”on olemassa koiria ja irlanninsusikoiria”

Irliksen olemus on jotain sellaista, jota ei pysty selittämään. Ja kuinka älykäs, ei sitä voi sanoin kuvailla.

Mitä sitten kannattaa ottaa huomioon irlanninsusikoiraa suunniteltaessa perheenjäseneksi ?

Valitse ensin kasvattaja hyvin. Se voi olla vaikeaa, mutta teillä on toimittava suoraanpuhuminen ja avoimuus, rehellisyys asiassa kuin asiassa. Ei ole asiaa, mistä et voisi kasvattajan kanssa keskustella. Tämä on tärkein seikka aluksi.

Iso koko tuo monenlaisia haasteita. Oletko valmis niihin? Eläinlääkärikustannukset ovat kalliimpia ja ruokamäärät suurempia. Suosittelen ehdottomasti vakuutusta (koiralle kuin koiralle.) Saat vakuutukselta niin paljon, se antaa enemmän kuin ottaa.

Vesisateelle suosittelen hankkimaan jossain vaiheessa sadetakin. Helpottaa huomattavasti elämää, kun saa kuivattua vaan jalat, eikä koko turkkia tarvitse.

En suosittelisi irlistä ehkä ensimmäiseksi koiraksi. Täytyy olla kokemusta koirista ja ymmärtää koirien eleitä ja kieltä. Iso koira pääsee helposti laumanjohtajaksi ja niskan päälle, jos ei ole kuria. Hallittavuus täytyy olla omistajalla, vaikka joskus tulee yllättäviä tilanteita. Hihnakäytös kannattaa opettaa kotiutumisesta asti. Voin luvata ongelmia myöhemmin, jos hihnassa annetaan riehua.

Mikä yllätti suuren rodun kanssa ?

Suuren rodun kanssa yllätti todellakin se, kuinka röyhkeitä ihmiset osaavat olla. Tuleevat tahallaan härnäämään mahdollisimman lähelle, aivankuin testatakseen, pysyykö koira omistajalla hallinnassa tai tapahtuuko jotain. Pyöräilijät ajaavat mahdollisimman läheltä ja pienen puudelin kanssa jäähään kohdalle katsomaan ja lässyttämään, vaikka selkeästi annoimme tietä heidän mennä ohitsemme. Kun käyn lenkillä keskikokoisten koirieni Lunan ja Hetan kanssa, ihmiset eivät välitä, koska koiran koko on normaali.

Jos ihmiseltä löytyy maalaisjärki, luulisi ymmärtävän, että ehkä ei kannata edes yrittää härnätä tahallaan. Siitä pienestäkin puudelista saa ikävän tilanteen sattuessa kohdalle vihaisen, niin vielä kokeillaan kepillä jäätä ison koiran kanssa. Ei vaan voi ymmärtää.

Paljonko keskimäärin kuluu ruokaan rahaa ? Mitä kannattaa myös huomioida ?

Nämähän ovat suurinpiirtein arvioita. Meillä koirat syövät vapaalla ruualla Jahti&Vahti Energiaa ja sillä on pysynyt vatsa ja turkki erittäin hyvänä. Pieni salaisuuteni on myös kotitekoinen lihariisi, jota annamme jokapäivä. Dewille syötettiin pentuaikana puolivuotiaaksi laadukkaampaa Hills Large Puppy ruokaa, joka annosteltiin.

Jahti&Vahti 15kg säkki kestää suurinpiirtein kaikilla koirilla yhteensä 1,5 viikkoa. Jos ruokailu menisi koirilla ahmimiseksi, olisi pakko siirtyä kahteen kertaan päivässä syömiseen. Onneksi meillä ei näin ole, vaan koirat syövät pikkusittain ja välillä. 😊

Suosittelen laittamaan vesiastian irliksen kasvaessa isommaksi vessaan. Meillä on vesikippi väliaikaisesti sankon päällä! 😀 Voin sanoa, että vettä on metritolkulla muuallakin kuin kupissa. Jos et voi sietää märkää koiran turpaa, sen hieromista sohvaan ja lattian kastumista, suosittelen vaihtamaan rotua. Syöminen ei ole siisteimmästä päästä ainakaan Dewin kohdalla. Napuroita kannellaan ympäri asuntoa ja vesikuppiin puhalletaan ilmakuplia. On se hölömö rakas. ❤

Kaikinpuolin irlis on ihana rotu. Iso koko varmasti pelottaa suurta osaa ihmisistä, mutten tiedä rauhallisempaa ja kiltimpää rotua. Toki poikkeuksia on, mutta Dewi on kyllä kultainen. Irliksestä et saa vihaista muuten, kuin itse vaikuttamalla asiaan. Uskon todella vahvasti siihen, että Dewistä tulee aivan ihana lapsen kanssa. Toki koko on iso, mutta varovasti totutellen sitten uuteen tilanteeseen.

Suuren rodun kanssa on myös huomioitava riittävä liikunta. Me käydään usein juoksuttamassa koiria metsässä irti ja kotoa on hyvä löytyä aidattu takapiha. Me olemme joutuneet nyt väliaikaisesti asumaan tässä pienessä 46 neliön kaksiossa ja loppuaika ollaan kasvatettu takapihan nurmea, kun se paloi ja koirat riehuivat. Metsässä ollaan käytetty koiria ahkerasti juoksemassa nyt, kun takapihalle ei voi mennä. Jos irlis tai mikä tahansa koira ei saa tarpeeksi liikuntaa, näkyy se levottomuutena sisätiloissa. Ihanne olisi maalla vapaana, mutta aidattu tila riittää vallanmainiosti. Onneksi pääsemme kohta muuttamaan, koirat saavat oman huoneen ja välillä pääsevät isolle aidatulle pihalle purkamaan energiaa.

Sen tiedän, etten rotua vaihda enää. ❤️

Koirilla on muuten oma Instagram – tili nimellä bibut_ , käykäähän seuraamassa.

www.instagram.com/bibut_

Kategoria(t): Raskaus

Kuinka minä elän raskauden

Uskon vahvasti siihen, ettei ole minkäänlaista oikeaa tapaa elää ja kokea raskautta. Jokainen meistä on yksilö. Tässä postauksessa haluan kuitenkin avata sitä, kuinka minä henkilökohtaisesti elän ja koen raskauden.

Minua suoraansanoen huvittaa ihmisten maalaisjärjen unohtaminen. Kaikkea ei voi tietää, eikä tarvitsekaan. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä muistaa se, että seksiä saa harrastaa ja saunassa käydä, mikäli oma olo siihen pystyy ja lääkäriltä ei ole tullut kieltoa. Vauvaryhmiä selatessa mietin usein, etten kuulu tällaiseen jaaritteluun ollenkaan. Kokoajan tuntuu, kuin kaikkea omaa ja muiden tekemistä pidettäisiin vain suurennuslasin alla ja mitään et uskalla syödä tai tehdä. Joskus luin jopa sellaista, kun nuori tyttö oli ollut ratsastamassa ja luuli, että tärinä kropassa on voinut saada aikaan keskenmenon. Ei, ei se nyt ihan noinkaan mene. Mielestäni keskenmeno tulee, jos on tullakseen. Luoja ottaa pois elinkyvyttömät, jos niin on tarkoitettu.

Mä juon kahvia raskaana ja käyn saunassa. Kahvin juontia olen vähentänyt, enkö vedä enää pannutolkulla, muutama kuppi päivässä. En ala viilaamaan pilkkua siinä mielessä, että saisin juoda vajaan muumimukin päivässä. Olen lopettanut tupakoinnin kolme kuukautta sitten kerrasta poikki enkä aio suurta nautintoani kahvia hylätä. Tuntuu myös ihan älyttömältä, että jos netissä näkee jollain raskaana olevalla naisella esimerkiksi meetvurstin voileivän päällä, nousee älämölö. Minä syön sillointällöin metukkaa, mutten jatkuvasti ja se on ihan fine.

Mä uskon siihen, että kaikkein pahiten sä voit sun kohdussa asuvaa lasta vahingoittaa esimerkiksi huumeilla, tupakalla ja alkoholilla. Lakritsi ei ole myöskään hyväksi raskausaikana, mutten usko, että siitä pienissä määrin olisi kovinkaan suurta haittaa. Mua rajoittaa muutenkin jo syömisten suhteen Diabetes, kun lääkettä joutuu lisäämään reilusti. En silti aio elää raskautta kytäten syömisiäni tai tekemisiäni, vaan oikeasti nauttia tästä ajasta. ❤️ Tottakai jokainen täysipäinen ajattelee lapsensa parasta raskauden alusta alkaen, mutta joku raja sentään. Ei kaikkea tarvitse tehdä oppikirjan mukaan ja pitää pystyä nauttimaan. Tuntuu siltä, että kaikki pitäisi tehdä prikuulleen suositusten mukaisesti ja joka toinen ruoka-aine aiheuttaisi vauvalle jotain pahaa.

Mitä te olette mieltä? Mä olen varmaan joidenkin silmissä maailman paskin tuleva äiti, mutta teen asiat omalla tavallani. En voisi elää, jos alkaisin kyttäämään sitä, montako mitäkin ruokalajia mun ateria sisältää tai onko siinä nyt kofeiinia vähän vai vitusti. Mä syön salaattia myös, jopa enemmän kuin koskaan aiemmin. Käytän vitamiineja, juon maitoa, syön lihaa ja teen normaalia kotiruokaa. Välillä ahmin sipsejä iltaisin ja vejän nuudeleita. Kun maha alkaa olla iso, en lähtisi ruuhkaiseen baariin, mutta limpparin voisin käydä terassilla juomassa toisen seurana. Ei kaikkea iloa täydy kitkeä pois, vaikka raskaana onkin. Sun täytyy muistaa, että sä oot sä ja sun rooli arjessa muuttuu, olet kohta äiti. Ei se sulje pois sitä, ettet saisi nauttia sulle tärkeistä asioista. ❤️

Kategoria(t): Raskaus

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Tänään on raskausviikko 12, 11+6 ja se tarkoittaa sitä, että huomenna alkaa toinen kolmannes! Eli huomenna kääntyy raskausviikko 13, 12+0. Tuntuu hurjalta ajatella, että vatsani sisällä kasvaa ihan oikeasti toinen ihminen. Jännittää aikalailla jo ylihuomisen ultra. Päivät ja viikot kyllä tosin vierähtää todella nopeasti, vastahan minä tein positiivisen raskaustestin?

Olen kirjoittanut raskauspäiväkirjaa aina välillä ja oireiden ilmaantuessa. Minusta se on kiva tapa muistella raskautta sitten myöhemmin ja kerrata tapahtumia, muistella ylipäätään raskausaikaa. Ei niitä kaikkia tuntemuksia varmaan edes muistaisi, jos ei niitä ylös raapustaisi.

ENNEN POSITIIVISTA RASKAUSTESTIÄ

Rinnoissa oli muutamia näppyjä ja jano oli kova. Olin todella väsynyt ja minulla oli jatkuva vessahätä. Muuten olo oli oikein normaali, vatsa vain turvonnut, samalla tapaa kuin ennen kuukautisia.

POSITIIVISEN JÄLKEEN

Viiltävä kipu säteili reisistä polviin. Myös alavatsalla oli viiltävää kipua, joka säteili myös lantioon, kohtu alkoi supistella jo todella varhain. Kylmä/kuuma oli vähän väliä ja hiki kaatui. Vatsalla oli paineen tunnetta.

Minulla on diabetes. Raskauden alussa verensokerini menivät aivan uusiin ulottuvuuksiin ja alkoivat niinsanotusti ”pelaamaan omaa peliä”. Soitin tottakai tämän riskiraskauden takia suoraan äitiyspolille ja kerroin huoleni. Minulle annettiin ohjeeksi seurata verensokereita toki säännöllisesti, mutta jos arvot nousevat yli 15 ja en saa niitä laskettua, on mentävä suoraan päivystykseen. Raskauden ajan verensokeriarvojen ja insuliinin kanssa on tavallaan pelaamista, jokainen päivä ja viikko on erilainen. Onneksi minulla on FreeStyle Libre, joka on aktivoitu Oulun äitiyspolille – siellä hoitajat näkevät verensokeriarvoni reaaliajassa.

Kilpirauhas-arvoni heilahtivat myös raskauden alussa, joten siihen aloitettiin hoidoksi Thyroksini. Aamuisin otan Thyroksinia, päivällä D-vitamiinia ja 1mg foolihappoa ja illalla rautaa ja Primaspania. Primaspan ehkäisee raskausmyrkytystä.

Laitan tähän nyt muutamia pätkiä raskauspäiväkirjastani:

26.1.2019 RV 5, 4+3

Todella kovan tuntoisia kohdun supisteluita. Olet tällä viikolla jotakuinkin seesaminsiemenen kokoinen. ❤️

Tässä välissä kaikkea maan ja taivaan väliltä, hermoamista kilpirauhasarvojen takia, uusien rintaliivien ostoa, ensimmäisen bodyn osto ja ihkaekat sukat, verikokeissa käyntejä, monia puheluita äitiyspolille ja neuvolaan, apteekkikäyntejä, ferritiiniarvo päin p*rsettä 17, kahvi tökkinyt parina aamuna ja muutenkin taistelua verensokereiden kanssa.

12.2.2019 RV 7, 6+6

Tänään oli ensimmäinen äitiyspoli ja sain nähdä sydämesi sykkeen. ❤️ En ole koskaan ollut näin onnellinen. Isälläsi ei tullut loppupäivästä töissä enää mitään. Taisipa kyynel vierähtää myös poskelle. Kerroimme tänään raskaudesta myös julkisesti (ehkä turhan aikaisin). Varhaisultran mukaan olet 7+0.

15.2.2019 RV 8, 7+2

Heräsin kuudelta kovaan pissahätään. Minulla oli aika Oulun avohoitotalolle 8:10 tarkempiin kilpirauhaskokeisiin. Koko aamun on ollut ihan hirveän paha olo, ei ole onneksi tarvinnut oksentaa. Kello on nyt 11:45 ja uskallan alkaa syödä viiliä. Puuro ei uponnut aamulla. Isösi haki kaupasta mehua.

16.2.2019 RV 8, 7+3

Suihkun jälkeen KAMALA olo, ihan hirvee! Juoksulla keittiöön, pari hörppyä vettä, kaapista pyyhe märän tukan alle, silmissä näkyy vaan mustaa, pyörryttää, sänkyyn makaamaan. Isäsi käytti koirat. Luna 3v, Heta 1v 5kk, Dewi 7kk. Me kaikki odotetaan sinua. ❤️

21.2.2019 RV 9, 8+1

Meille oli varattu aika Kaakkurin neuvolaan 10.00. Siellä juteltiin 2 tuntia ja saimme paljon lappuja kotiin. Isäsi oli mukana myös. Nyt iltapäivän olen täyttänyt vauvakirjaan sukupuuta. Ultra on varattu nyt kuukauden päähän. Emme malta odottaa. ❤️ Olisimme voinut kuunnella sydänääniä tänään, mutta neuvolatäti oli sitä mieltä, ettei ne ehkä saata vielä kuulua. Halutaan odottaa.

5.3.2019 RV 10, 9+6

Taas tänä aamuna herääminen itkuun (painajaisia). Ruokahalut 100% ja paino noussut 2kg. Olo on tosi hyvä, mitä nyt välillä hermostuttaa kaikki ja liikaa. Nään myös ihan jotain outoja seksiunia. 😀 OYS:sta tuli yks päivä kirje lääkäriltä, jossa luki jotenkin näin: ”Kohdussa yksi elävä sikiö”. Isäsi purskahti kyyneliin. Kohta päästään taas ultraan ja isäsikin näkee sinut. ❤️

8.3.2019 RV 11, 10+2

Eilen soitin äitiyspolille. Thyroksinia jatketaan seuraaviin verikokeisiin asti ja tarkastellaan tuloksia. Viime yönä kovat vatsakivut, säteili reisiin asti – kohtu kasvaa. Sikana unia, naama rutikuiva huulien vierestä. Toissayönä menin unissani kontalleen ja otin tyynyn haaraväliin, sanoin isällesi unissaan, että: ”Ota se Wellpur pois! Nää on näitä raskausajan vuotoja. Ota pois, ettei kastu” <- vittu mä repesin aamulla. Heräsin vielä siihen ku isäsi sanoo, että alahan herätä. 😀

Nyt viimepäivinä on esiintynyt ihottumaa kainaloissa. Olen aloittanut hajustamattomien deodoranttien käytön. Polar – ja ruisleipähimo on jotain taivaallista! Saa kyllä olla onnellinen, kuinka niinsanotusti helppo alkuraskaus on ollut. Ei ole tarvinnut oksentaa yhtään kertaa. Kovat reisikivut välillä ja alaselkää särkee. Väsymys on jotain luokkaa käsittämätön. Huomenna alkaa toinen kolmannes, enkä voisi huokaista enempää helpotuksesta. ❤️ Saa tuota valkovuotoa lorista niin paljon kuin tahtoo, pääasia ettei verta valu ja beibillä on kaikki hyvin. Ylihuomenna päästään ultraan. 🤩❤️