Kategoria(t): Raskaus

Syyllisyyden tunteet raskaana

Syyllisyyden tunne on hirveä. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja saa mielen masentuneeksi: voinko tehdä mitään toisin, jos teen jo parhaani? Vastaus tähän on: Et.

Syyllisyyden tunne ei ole väärin. Mikään tuntemasi tunne ei ole väärin. Se kertoo siitä, että sinä oikeasti tunnet etkä ole tunteeton. Syyllisyyden tunteen voi saada aikaan ihan mikä tahansa asia. Minulle se asia on diabetes. Siihen vielä hyvänä mausteena raskaushimot, heittelevät verensokerit ja pelko syntymättömän lapsen puolesta.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: suojelu. Tuo kaikki on suojelua. Sinä suojelet kuin leijonaemo sinulle kaikkein rakkainta. Se kertoo myös vastuullisuudesta ja siitä, että tahdot panostaa johonkin asiaan täysillä. Muista aina, ettet ole yksin. Vain yrittämällä parhaasi voit onnistua.

Minulla esimerkiksi on syyllisyyden tunteita, kun hoitohenkilökunta enkä minä tiedä, mikä diabetestyyppi minulla on. Diabetes ja raskaus yhdistettynä on jatkuvaa seuraamista verensokeritasapainossa ja insuliinimäärissä. Tämä kaikki on ollut minulle hyvin stressaavaa ja uuteen totuttelua, sillä aiemmat lääkeannokseni ovat olleet pienempiä kuin vauvoilla.

Kannanko minä oikeasti syyllisyyttä asiasta, jonka eteen teen parhaani, mutta en voi mitään? Nyt Mira rauhoitu ja kuuntele jo itseäsi. Onnistut kyllä.

Minun paheeni tässä raskaudessa on se, etten pidä riittäviä taukoja syömisten välillä. Olen kuitenkin helvetin onnellinen siitä, että olen lopettanut röökin vetämisen aivan raskauden alusta saakka ! Sitä jotenkin suojelee kuin leijonaemo poikastaan ja haluaa tottakai tehdä parhaansa tämän sairauden kanssa, mutta stressaamalla ja liikaa ”hifistelemällä” saan vaan lisää harmia aikaiseksi – tässä tapauksessa korkeita arvoja.

Se, mitä tahdon tällä postauksella sanoa, on seuraavanlainen. Kun yrität parhaasi, et voi muutakaan. Luota itseesi, yritä luottaa hoitohenkilökuntaan, luota raskauteen ja ennenkaikkea NAUTI RASKAUDESTA. Sä oot paras äiti ❤️

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s